Siirry pääsisältöön

Koukussa kortteihin sivustolla tapahtuu jälleen :)

JÄSENKIRJE KOUKUSSA KORTTEIHIN SIVUSTOLTA.
Pimeisiin talvi-iltoihin olemme ylläpidossa päättäneet tuoda valoa uudella 1.12.2011 avattavalla VipRyhmällä.


Tämä VipRyhmä tulee meille samalla myös avuksi varainkeruuseen. Varat menevät sivuston ning-vuosimaksun maksamiseen.


VipRyhmä on vapaaehtoinen maksullinen ryhmä, johon liityttyään jäsenellä on mahdollisuus sisältö- ja muihin etuihin ennen muuta jäsenistöä. Nämä edut voivat pitää sisällään esimerkiksi tulostettavia juttuja tai arvontoja. Jokainen vippiläinen saa, esimerkiksi blogeihinsa laitettavaksi, VipNapin, jonka pohjana on sivustomme logo.

Sisältöetuihin kuuluvat esimerkiksi ViikonVip, jossa esittelemme tarkemmin yhden VipRyhmäläisen töitä ja persoonaa. Vapaaehtoinen tukijäsenmaksu tulee olemaan jäseneltä 5€/vuosi ja siihen sisältyy kaikki sisältö mitä VipRyhmään tullaan luomaan. VipRyhmässä julkaistua sisältöä saa käyttää jokainen VipJäsen henkilökohtaisissa töissään.
Julkaistua VipMateriaalia ei saa julkaista muualla. Muille kuin VipJäsenille nämä mahdollisesti tulevat käyttöön vasta puolen vuoden kuluttua VipRyhmässä julkaisusta. VipRyhmässä julkaistut kuvat eivät ole kaikille julkista materiaalia, joten ne ladataan tiedostona nimenomaiseen ryhmäänsä.
Jos haluat liittyä VIP-joukkoon, niin ilmottaudu koukussakortteihin@gmail.com ja saat meiltä maksutiedot.

Maksettuasi maksun saat kutsun VipRyhmään.
T: Koukussa Kortteihin ylläpidon tytöt




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koukussa kortteihin Ystävänpäivän Blogihyppely (Koukussa kortteihin foorumin jäsenille)

Osallistuaksesi kahden palkinnon arvontaan sinun täytyy kommentoida meidän ylläpitäjien,  ja yhden entisenkin ylläpitäjän, blogissa blogihyppelyn ystävänpäiväkorttia.  Jos et ole vielä jäsenemme niin liittyminen onnistuu kätevästi tästä linkistä ( http:// koukussakortteihin.ning.com/ ).   Korteissa käyttämämme kuvat löytyvät ystävänpäiväaiheisesta kollaasiarkista,  jonka Koukussa Kortteihin -yhteisön VIP-jäsenet ovat saaneet käyttöönsä.  Osallistumisaikaa on ystävänpäivän ajan ja voittaja arvotaan 15.2.  Kun hyppelet tästä blogeihin ja kommentoit oikeaan postaukseen niin mukana olet. Tässä on minun työni kollaasiarkin kuvasta :)  Iloista Ystävänpäivää toivottelevat ylläpidon tytöt!     Hanne   Susanna    Sari   Virve   Maria   Palkinnon sponsoroi:

P*skarteluhaaste #6

P*skarteluhaaste Tällä viikolla haasteessa pelataan bingoa :) *** This week at the challenge we play bingo :) Bingo : nauha, sininen, kukka *** Bingo: ribbon, blue, flower

Tunnustuksia...

SannaS antoi tällaisen tunnustuksen, jonka luonteeseen kuuluu paljastaa 10 asiaa itsestään... Joten tässä 1. Olen 5-vuotiaiden kaksosten äiti 2. 17,5 vuotta köpröttänyt lasteni isän kainalossa 3. Asumme Kainuussa 4. Olen vesimies horoskoopiltani 5. Minulla on silmälasit 6. Asun vanhassa rintamamiestalossa, jota remontoimme "omaan tahtiin" 7. Tykkään kaikesta, mistä muut eivät tykkää ;) 8. En tykkää puusta sisustuksessa (paneeliseinistä, -kattoista, parketeista, puujäljitelmistä...yms) 9. Minulla ei ole yhtään kasvia (kukkia tai viherkasveja) kotona, en yhtään tykkää myöskään ulkokukista 10. Olen innostunut kaikesta mitä teen :) Yllätyittekö? :) Tunnustuksen ojennan seuraavaksi Riitulille , Maiskulle , Myylle ja Vilijonkalle sekä Tuulikselle